lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannusaaton tunnelmia

Jo aamusta 8 aikoihin alkoi kuulua koiramökkiin asennetusta itkuhälyttimestä Mairen puhinaa ja puuhastelua pentulaatikossa. Kävin herättämässä Ilkan kätilöintipuuhiin ja menin vielä hetkeksi pikkutyttöjen kanssa pehkuihin. Ilkka halusi hoidella Mairen penikoinnin itsekseen ja mikäpäs siinä, rutiinilla se sujuu jo Ilkaltakin. Samalla Ilkalle tarjoutui oiva tilaisuus syventää suhdetta Mairen kanssa. Outoako? Voi jonkun mielestä olla, mutta kaikki jotka ovat koiransa penikoinnissa olleet läsnä tuntevat yhteyden (tai sitten ovat ulkona kuin kuoriämpärit) Synnytys oli jo selvästi alkanut, mutta samalla kun seurasi koiraa, ennätti Ilkka vielä pestä pentutilan. Se oli nimittäin vielä tekemättä, sen verran kiirus tuli rakentamisten kanssa.

Alla kuvineen Juhannusaaton muut tapahtumat. Tai joku kuva jäi puuttumaan, samsunki taitaa vedellä viimeisiään, eikä kuvia saanut puhelimesta enää koneelle, eikä edes poistettua sieltä. Aika ostaa uusi? Kamera sentään pelittää ja puhelinkin vielä soi :=D

Musta-Maija urakoi tasaiseen tahtiin koko päivän. Tuloksena syntyi Jenidon H-pentue, 4 narttua ja 5 urosta.  Väritykseltään kaikki näyttäisivät olevan mustia (jihhuu!) Saan kai vähän tuulettaa, kun kerrankin näyttäisi tulevan just sitä mitä tilaa :=D Joissakin fanaatikkopiireissä ollaan sitä mieltä, että kasvattaja ei saa kiinnittää huomiota ulkonäköseikkoihin, mutta täyttä puppuahan se on. Ja  i d i o o t t i m a i s t a. Kyllä koiran täytyy näyttää hyvältä, elinvoimaiselta ja terveeltä. Ja tietysti hyvin hoidetulta. Makuasiat ovat sitten erikseen, kuka pitää mitäkin hyvännäköisenä. Toinen tykkää äidistä ja toinen äidin tyttärestä! Mutta käykääpäs katsomassa katsomassa Jenidon Esmeraldan ominaisuusarviointia, hyvää tavoitellaan ja priimaa pukkaa :=) Hyvä Eero ja Esmeralda!






Ei kommentteja: