torstai 21. lokakuuta 2010

Pennut melkein 7 viikkoa

Pennut ovat olleet "ulkoruokinnassa" jo pari viikkoa. Tai siis, kyllä pennut sisätiloissa asuvat, mutta ruokailevat ulkona, jotta pentuaitaus olisi vähän siistimpi. Ja pitäähän tuossa iässä päästä jo vähän tutustumaan maailman ihmeisiin. Lienee kuitenkin toiveajattelua, että ulkoilu pitäisi aitausta siistimpänä...yhdeksän pentua on yhdeksän pentua ja kaikki tarpeetkin tehdään yhdeksän kertaa ja Kalevaa kuluu. Roskaa tulee 1-2 jätesäkillistä/päivä. Onneksi emo on edelleen ahkera ja siivoaa sen minkä ehtii. Tosin, Paavolla on tapana sitten keksiä jotain muuta kivaa omistajiensa päänvaivaksi. Paavo mm. ulkoilee omin päin, mikä on ihan positiivista, harmi vaan kun se unohtaa aina ovet ja ikkunat auki. Kaksi kertaa se on tullut piharakennuksen saunakamarista taloon sisälle keskellä yötä. Oli kai yllättänyt Ärsyttävä Pikku Nälkä ja kun saunakamarissa ei ole jääkaappia niin minkäs teet. No, Daniota ei kaivettu kaapista, vaan mentiin kipinkapin pihan poikki takaisin pentujen luo. Ja minä silmät ristissä takaisin sänkyyn miettimään syntyjä syviä, huoh! Kasvattajan arkea tämäkin.                                                                                                                                  
                                                                                                                                  



1 kommentti:

Kitekattius kirjoitti...

Voi Paavo raukkaa, tuo pentumäärä on aikamoinen! Luulisi, että mamma on ihan tyytyväinen kun pennut lähtee uusiin koteihin. Sunnuntaina nähdään!